Työttömyys, ihmisarvo ja työelämään kiinnittyminen
Hyvinvointivaltion pitäisi kohdata työttömät yksilöllisinä ihmisinä nykyistä useammin, ja räätälöidä työllisyyspalvelut sen mukaan.
Hyvinvointivaltion pitäisi kohdata työttömät yksilöllisinä ihmisinä nykyistä useammin, ja räätälöidä työllisyyspalvelut sen mukaan.
Eikö työttömyydelle edelleenkään voida yhtään mitään? Vaikka osaaminen, työnhakutaidot sekä työkokemus olisivat ihan priimaa, eivät työpaikan ovet välttämättä aukene.
Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistämisen edistämiseksi tarkoitettu tuki työn-antajalle palkkakustannuksiin. Tarkoituksena on parantaa työttömän ammatillista osaamista ja edistää työllistymistä avoimille työmarkkinoille.
Tatsi ry:n juhlaseminaarissa puhuivat Tatsin hallituksen edustajat, työministeri Tuula Haatainen, Pirkko Janas, Pirjo Väänänen, Päivi Kiiskinen ja Tiina-Emilia Kaunisto.
Tutustu esityksiin linkkien kautta.
Lokakuu meni Tatsissa vauhdilla! Olemme saaneet toimistolle uutta virtaa, kun sekä toimistotöihin, tapahtumiin ja taittoa varten on uusia penkkejä vallattu. Myös Stadin Ammattiopiston media-alan harjoittelijat ovat mukana arjessamme jouluun asti ottaen kuvia, videoiden sekä taittaen mainoksia. Pääset tutustumaan harkkarien arkeen ensi viikolla, kun he ottavat Tatsin Instagramin haltuun! Tapahtumatoiminta on nyt käynnissä kunnolla: Joka toinen … Lue lisää
Sari Laitisen opinnäytetyö Työttömyyden haasteiden edessä on hyväksytty Laurea ammattikorkeakoulussa. Työttömien ay-jäsenten toimeksiannosta toteutetun opinnäytetyön aineistona oli esimerkiksi Työtön -kyselyn kerätty aineisto sekä Laitisen toteuttamat haastattelut Kuopion alueella. Haastatteluaineiston hankinnassa yhteistyössä olivat SAK:n Kuopion aluetoimisto sekä Kuopion Navigaattorin työntekijät. Työstä käy ilmi, että Suomessa työttömyyttä pidetään monesti yksilön syynä ja työllisyyden hoidon toimenpiteet keskittyvät monesti … Lue lisää
Työttömien vertaistukiryhmät saavat jatkoa! Tervetuloa keskustelemaan työttömyydestä ja siitä, miten päästä eteenpäin! Tule tapaamaan muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia: työttömiä ja/tai työttömyysuhan alla olevia, joilla on toiveena työllistyä seuraavien kuukausien aikana. Kyseessä on vertaistuellinen ryhmä. Toiminta on maksutonta, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Ryhmä kokoontuu Teamsissa kello 12-13 tiistaisin 8.11., 22.11. sekä 20.12. Tule rohkeasti paikalle omana itsenäsi! … Lue lisää
Ensi viikon maanantaina tarkastellaan TEAMSissa Sari Laitisen opinnäytetyötä ”Työttömyyden haasteiden edessä”! Opinnäytetyössä selvitettiin työttömien käsityksiä työttömyyden syistä ja työttömyyden aiheuttamista haasteista sekä sitä, mikä edistäisi työllistymistä. Opinnäytetyössä kartoitetaan hallituksen työllisyystoimenpiteitä ja pohditaan niiden valossa, vastaavatko työllisyystoimet työttömien kokemuksiin. Tietoa opinnäytetyöhön kerättiin valtakunnallisesti Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry:n ”Työtön 2020-luvulla” kyselyn avulla. Sen lisäksi opinnäytetyöhön otettiin … Lue lisää
Jälkipuinti Erilainen mingle 2022 -kohtaamistapahtumasta: Miten köyhyyttä voisi vähentää? (osa 3/3) Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys julkaisi keväällä yhdessä yli 10 muun toimijan kanssa osana Erilainen mingle -tapahtumaa Kuka olet, köyhä? -verkkokyselyn, johon saatiin vastausaikana yli 100 vastausta. Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa avaamme kyselyn keskeisiä vastauksia ja niiden vaikutusta arkeen. Köyhyyden syyt ovat moninaiset, ja vastaajista moni kirjoittaa, … Lue lisää
Tatsi-lehti 2022 / Haku päällä! Työnhaun myytinmurtajat Haku päällä sarjassa keskitytään tällä kertaa murtamaan myyttejä työnhausta. Lue vinkit ja menesty hakemuksen teossa, puhelinkeskustelussa sekä anonyymissa rekrytoinnissa. 1. Miten menestyä puhelinkeskustelussa? Ennen kuin soittaa rekrytoijalle avoimeen työpaikkaan liittyen, kannattaa suunnitella puhelun sisältöä etukäteen. Jos lisätietojen kysymiselle on ilmoitettu työpaikkailmoituksessa erikseen varattu aika, samaan aikaan saattaa rekrytoijaa … Lue lisää
Jälkipuinti Erilainen mingle 2022 -kohtaamistapahtumasta: Köyhyys – eikä edes varaa unelmoida! (osa 2/3) Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys julkaisi keväällä yhdessä yli 10 muun toimijan kanssa osana Erilainen mingle -tapahtumaa Kuka olet, köyhä? -verkkokyselyn, johon saatiin vastausaikana yli 100 vastausta. Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa avaamme kyselyn keskeisiä vastauksia ja niiden vaikutusta arkeen. Oletko joskus tehnyt aarrekartan toiveiden tulevaisuudestasi? Tai … Lue lisää
Tatsi-lehti 2022 / Työttömyys – Kauhea kokemus, josta voi selviytyä Vielä keväällä 2021 olin vakituisessa työsuhteessa suomalaisessa IT-rekrytointiyhtiössä. Työskentelin korkeassa asemassa ja työtäni poikkeuksetta kehuttiin, olin pidetty työtoveri ja työpanokseni oli suuri tekijä yrityksen alati kasvavaan, myönteiseen tunnettuuteen. Siitä huolimatta sain potkut. Minun piti jatkaa työtäni markkinointijohdossa pitkän sairauslomani jälkeen, mutta työhönpaluupalaverissa kuulin, että työsuhdettani … Lue lisää
Jälkipuinti Erilainen mingle 2022 -kohtaamistapahtumasta: Mitä on köyhyys 2020-luvulla? (osa 1/3) Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys julkaisi keväällä yhdessä yli 10 muun toimijan kanssa osana Erilainen mingle –tapahtumaa Kuka olet, köyhä? -verkkokyselyn, johon saatiin vastausaikana yli 100 vastausta. Tässä kolmiosaisessa blogisarjassa avaamme kyselyn keskeisiä vastauksia ja niiden vaikutusta arkeen. Erilainen mingle 2022 tapahtuman teemaksi valikoitui pitkän … Lue lisää
Tervetuloa keskustelemaan työttömyydestä ja siitä, miten päästä eteenpäin! Tule tapaamaan muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia: työttömiä ja/tai työttömyysuhan alla olevia, joilla on toiveena työllistyä seuraavien kuukausien aikana. Ryhmässä voidaan käsitellä esimerkiksi Tatsin Työttömien ensiapupaketin sisältöjä tai muita toivottuja aiheita. Kyseessä on vertaistuellinen ryhmä. Osallistumalla verkkokeskusteluun sitoudut noudattamaan turvallisen tilan periaatteita. Ryhmäläiset voivat halutessaan jatkaa keskustelua myöhemmin … Lue lisää
Työttömien ensiapupaketti työttömille, työttömyysuhan alla oleville ja lomautetuille julkaistaan 23.8.2022 Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry, MIELI Suomen mielenterveys ry, Takuusäätiö ry ja Työttömien keskusjärjestön Terveydeksi 2.0 hanke julkaisevat 23.8.2022 Työttömien ensiapupaketin. Paketissa käsitellään työttömyyden tai työttömyysuhan näkökulmasta terveyttä, mielenterveyttä, taloutta sekä työnhakua. Työttömien ensiapupaketista on laadittu kaksi eri kohderyhmälle suunnattua versiota. Ensimmäinen paketti on suunnattu työttömille, … Lue lisää
Tatsi-lehti 2022 / Kulttuuri ruokkii elämyksien nälkää Satakunnan Sydänpiiri ry:n Minä olen! – hyvinvointia kulttuurin keinoin -hanke kannustaa tekemään taiteesta arjen voimavaran. Jokaisella meistä on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin osana hyvää, onnellista elämää. Kulttuurilla ja taiteella on tutkitusti vahva yhteys fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisessä (WHO:n kulttuurihyvinvointiraportti 2019). Kulttuurin kokeminen ja tekeminen vahvistaa osallisuutta … Lue lisää
Tatsi-lehti 2022 / Pitkittynyt työttömyys ja terveyserot Eriarvoisuuden kaventaminen työttömien terveyspalveluiden keinoin Sosioekonomiset terveyserot ja pitkäaikaistyöttömyys Tuloerot ja niiden kaventaminen ovat päivänpolitiikassa tavallinen aihe. Terveyserojen kaventaminen sen sijaan jää usein vähemmälle huomiolle, vaikka ne ovat Suomessa poikkeuksellisen suuret. Puhutaan sosioekonomisista terveyseroista, jotka kuvaavat koulutuksen, ammattiaseman ja taloudellisen tilanteen yhteyttä terveyteen (esim. Jokela ym. 2021). Ajattelemme … Lue lisää
Tekstin kirjoittanut Tatsin hallituksen jäsen Petri Lillqvist Työ- ja elinkeinoministeriön 21.6. julkaiseman työttömyyskatsauksen mukaan maassa oli toukokuun lopussa yhteensä 235 400 työtöntä työnhakijaa. Se on 65 800 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömiä – eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita – oli 95 300, mikä on 15 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 91 400 eli … Lue lisää
Hyvän työhakemuksen tsekkauslista Tarkista, että tekstistä saa selvää. Olipa työhakemus liite tai suoraan sähköpostissa (joskus ihan tekstari riittää) lue se ennen lähettämistä. Poista kirjoitusvirheet tai pyydä kaveria lukemaan hakemus, jos et itse koe olevasi vahvoilla kirjoitusvirheiden havaitsemisessa. Onko työhakemuksessa vastattu selvästi kysymykseen “miksi minä”? Oman työhistorian luettelu jättää työnantajalle liikaa mahdollisuuksia olla havaitsematta, miksi juuri … Lue lisää
Onnea valmistuva! Ei hätää, jos et tiedä vielä tänään, mitä teet maanantaina. Jos työ- tai harjoittelupaikkaa ei ole vielä tiedossa. Olet osaava uusi ammattilainen ja valmistujaiset ansainnut! Ehkä olet jo ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi, laittanut viestiä harjoittelupaikkaan tai kävellyt sisälle lähellä olevan yrittäjän toimipisteelle ja kysynyt töitä? Tai laittanut someen työnhakuilmoituksen? Ei hätää, et ole ainoa, … Lue lisää
Tatsi-lehti 2022 / Pääkirjoitus Toiminnanjohtajan terveiset Feissarien määrä kadulla on laskenut koko koronapandemian ajan. Samalla tuntuu, että ikävistä asioista juttelu on siirtynyt huuteluksi netissä. On ok kommentoida Twitterissä anagramminimen takaa höpöhöpöjä ja lähteä lyömään lyötyä. Haluaisin alleviivata muutamaa ihan selvää perusasiaa: aina hyville tyypeille ei löydy töitä ja työttömyys ei suinkaan aina ole oma vika. … Lue lisää
Olisitko sinä kiinnostunut kehittämään työttömien uudelleen työllistymistä? Elokuussa 2022 julkaisemme Työttömän ensiapupaketin, jonka tarkoituksena on tukea työttömäksi jäänyttä muuttuvassa elämäntilanteessa. Etsimme nyt koeryhmää tutustumaan paketin sisältöihin etukäteen. Paketti sisältää teemoja työnhausta, mielenterveydestä, terveydestä ja taloudesta ja sitä ovat olleet Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry:n lisäksi laatimassa Mieli ry, Takuusäätiön Taloustsempparit -hanke sekä Työttömien keskusjärjestön Terveydeksi 2.0 … Lue lisää
SAK:n teettämästä haastattelututkimuksesta käy ilmi, että työnhausta on tullut monelle työnhakijalle liian haasteellista. Työpaikkailmoituksissa esitetyt vaatimukset ovat korkeita eivätkä aina vastaa sitä, mitä itse työ on. Monimutkainen työnhakuprosessi karsii sellaisiakin hakijoita, joilla olisi riittävä osaaminen avoinna olevaan työpaikkaan. Lue koko artikkeli:https://www.sak.fi/
Työvoimapalvelumalli muuttuu ja astuu uudistettuna Suomessa voimaan työväenjuhlan, vapun jälkeen 2.5.2022. Sen keskeisenä uudistuksena ovat työttömän ja työttömyysuhan alla olevan henkilökohtainen kohtaaminen, määritelty työnhakuvelvoite sekä muistutus työttömyyspäivärahakarenssin lievempänä rangaistuksena. Uuden mallin tavoitteena on lyhentää työttömyyden kestoa. Kuitenkaan esimerkiksi määräaikaisesta työstä työttömäksi jäävän mahdollisuutta ilmoittautua jo etukäteen palveluiden ja työnhaun tuen piiriin ei mallissa ole kehitetty. … Lue lisää
Vapun jälkeen voimaan astuu uusi työvoimapalvelumalli. Jatkossa työnhakijalle muun muassa tehdään työttömyyden alussa alkuhaastattelu, työnhakija tapaa TE-toimiston tai kunnan virkailijaa kahden viikon välein ja työnhakijan tulee hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Karenssit lievenevät, mutta velvollisuudet lisääntyvät. SAKin tiivistelmä sekä kommentit työllisyyspalveluiden uudistuksesta on luettavissa täällä: https://www.sak.fi/…/tyonhakijan-velvollisuudet-kiristyvat… ”Vaikka työttömiä tavataan jatkossa aiempaa enemmän, yksilöllisesti räätälöidyt palvelut eivät … Lue lisää
Millaista työttömien järjestämän yhdistystoiminnan pitäisi olla? Miten työttömien yhdistykset voisivat vielä paremmin auttaa työttömiä työttömyyden aikana? Millaisia kokemuksia sinulla on työttömien yhdistyksistä? Työttömien Keskusjärjestö ry järjestää kyselyn työttömien yhdistystoiminnasta. Kysely on tarkoitettu kaikille työttömille, sekä työttömien yhdistyksissä toimiville. Jos et vielä tunne työttömien yhdistystoimintaa, kyselyssä on oma osio myös sinulle. Vastaa ja kerro toiveistasi, millaista … Lue lisää
Tiistaina 15.3.2022 Helsingin Kaisaniemessä järjestetään keskustelutilaisuus uutuuskirjasta ”Työttömyys sattuu”. Kirjassa käsitellään esimerkiksi työttömien stigmaa, työttömyysturvajärjestelmän rajoittavuutta sekä työttömän arkea, tulevaisuudennäkymiä ja tunnekokemuksia. ”Arki täyttyy odottelusta, epävarmuudesta ja pettymyksistä. Päivät kuluvat hakemuksia laatiessa. Työttömän aika ei ole vapaa-aikaa eikä työaikaa – se on sinnittelyä, joka syö voimat.” Tilaisuudessa filosofian tohtori Pekka Sauri haastattelee teoksen kirjoittajia (tietokirjailija, … Lue lisää
Eduskunta äänesti 19.12.2017 toistamiseen työttömyysturvan ns. aktiivimallista. Äänestyksessä hyväksyttiin hallituspuolueiden äänin (103-90) esitys mallista, jossa työttömyysetuus maksetaan jatkossa 4,65 prosentilla alennettuna silloin, kun työtön ei ole osoittanut aktiivisuutta olemalla työttömyytensä aikana työssä tai työllistymistä edistävässä palvelussa. Aktiivimalli perustuu mediassa viljeltyyn harhakäsitykseen, että työtä kyllä on, mutta laiskoja työttömiä eivät työt kiinnosta. Mediassa on säännöllisesti vuosien ajan … Lue lisää
Ranska poistaa työllistämistyön Ranskan uusi hallitus poistaa työllistämistuella rahoitetut työpaikat. Ratkaisua perustellaan sillä, että vain neijännes valtion rahalla työllistetyistä päätyy pysyvään työsuhteeseen. Työttömien järjestö muistuttaa, että ilman työllistämistukea systeemin väliin putoaja jää vastaisuudessa tyhjän päälle. Viime vuonna noin puoli miljoonaa työtöntä ranskalaista työskenteli tilapäisesti valtion työllistämistuella. Tänä vuonna budjetti pudotettiini puoleen ja maan uusi hallitus … Lue lisää
On turhauttavaa, kun kahdeksan kilometrin päässä kotoa on sopiva vapaa työpaikka, mutta kyseinen teollisuusalue ei ole yhdenkään linja-autoreitin varrella. Pariisin koillispuolella sijaitseva Hauts-de-France:n kunta keksi vuokrata ylimääräisiä virka-autojaan autottomille työnhakijoille kahdella eurolla päiväksi. Philippe Bavière sai laina-auton ansiosta uuden työpaikan ravintolakokkina. Nyt mies kulkee työmatkat työkaverien kanssa kimppakyydillä. Tuoreen Euroopan laajuisen tutkimuksen mukaan … Lue lisää
– Tasa-arvoiset palvelut työllisyyden hoidossa turvattava! Suunnitellut heikennykset työttömyysturvaan sekä työvoimahallinnon uudelleenorganisoimisessa näkyvät uhat eivät ratkaise pitkäaikaistyöttömyyden ongelmaa. Työttömien edunvalvonta- ja palvelujärjestö Tatsi ry:n puheenjohtaja Jaana Ylitalon mukaan hallituksen suunnitelmat työllisyydenhoidossa uhkaavat kaikkein heikoimmissa asemassa olevien työttömien uudelleentyöllistymistä entisestään. Sen lisäksi, että esimerkiksi työttömyysturvan ansiopäivärahaoikeuden enimmäiskestoa ollaan vuoden 2017 alussa alentamassa … Lue lisää
Porilaiset työttömät ja mielenterveyskuntoutujat järjestävät yhdessä arkkipiispa Kari Mäkisen kanssa SuomiAreenaan osallistuville vaikuttajille uudenlaiset etkot maanantaina 11.7. klo 16 Keski-Porin kirkossa. Mukana ovat myös Mielenterveyden keskusliitto ja Tatsi ry.