Työttömyyden haasteiden edessä

Sari Laitisen opinnäytetyö Työttömyyden haasteiden edessä on hyväksytty Laurea ammattikorkeakoulussa. Työttömien ay-jäsenten toimeksiannosta toteutetun opinnäytetyön aineistona oli esimerkiksi Työtön -kyselyn kerätty aineisto sekä Laitisen toteuttamat haastattelut Kuopion alueella. Haastatteluaineiston hankinnassa yhteistyössä olivat SAK:n Kuopion aluetoimisto sekä Kuopion Navigaattorin työntekijät.  

Työstä käy ilmi, että Suomessa työttömyyttä pidetään monesti yksilön syynä ja työllisyyden hoidon toimenpiteet keskittyvät monesti yksilön toimenpiteisiin ja vähemmin rakenteiden korjaamiseen. Laitinen tuo ilmi, että Suomessa työttömyyttä vaivaa vahva moraalinen paheksunta, jossa työttömyys on välitila, jossa työtön elää jatkuvasti päivystäen työtä. 

Työttömänä vastoin omaa tahtoa ja omaa osaamistaan epäillen 

Sari Laitisen opinnäytetyössä käydään läpi myös työttömyyden aiheuttamia tunteita, joita ovat esimerkiksi torjutuksi tuleminen. Erityisen kuormittavaksi työttömät kokevat autonomisuuden tunteen menettämisen, joka johtuu työvoimapalveluiden kontrolloinnista.  

Opinnäytetyö tuo esille, että valtaosa vastaajista on työttömänä vastoin omaa tahtoaan ja toivettaan. Osaamisen puutteet ja opiskelun hankaluus työttömänä tulivat esille vastauksissa, erityisesti Kuopion alueen vastauksissa.  

Työttömien kokemia haasteita sairastumisesta ja sairausloman saamisesta työttömyyden aikana pidettiin kohtuuttomana ja taloudellisesti raskaana. Myös sosiaalisen pääoman puuttuminen ja väheneminen tulivat esille vastauksissa.  

Työttömät kyselyyn vastaajat toivoivat erityisesti työnantajilta muutosta asenteisiin. Avoimista vastauksista esille kävi esimerkiksi epäilty työhönoton ikäsyrjintä, osaamisen ajantasaisuuden epäily sekä työttömyyden kesto työllistymistä hidastavana tai jopa estävänä tekijänä.  

Työllisyyden hoidon uusituksiin suhtaudutaan epäillen 

Yksi osa Sari Laitisen opinnäytetyötä käsitteli tällä hallituskaudella tehtyjä työllisyystoimenpiteitä. Toukokuussa 2022 voimaan tullut pohjoismainen työvoimapalvelumalli on herättänyt sekä ahdistusta työttömillä että kiitosta työntekijöiden parissa. Käytännön kokemukset haastattelujen sekä muun kerätyn aineiston valossa ovat ristiriitaisia. Palkkatuesta haastatelluilla oli jakaantuvia mielipiteitä. Osa piti välityömarkkinoiden roolia tärkeänä, osalle palkkatuettu työ näyttäytyi turhana, eikä sen koettu edistävän työllistymistä.  

Opinnäytetyön yhtenä keskeisenä päätelmänä Laitinen esittää, että korkeampaan työllisyysasteeseen päästäisiin kuuntelemalla työttömiä. Työttömät itse ovat työttömyyden asiantuntijoita. Tällä hetkellä kokemus on, että työttömien oma ääni jää enemmän politiikan varjoon kuin tulee näkyväksi. Laitinen tuo ilmi, että työttömiä tulee tukea ja kuulla aiempaa enemmän. Yksi havainto oli, että työttömyyttä tulee tutkia monipuolisemmin ja eri näkökulmista, jotta voidaan selvittää, saavatko työttömät työnhakuun tarvitsemaansa ja kaipaamaansa tukea.  

Opinnäytetyöt sekä tutkimustoiminta ja niihin liittyvät webinaarit ovat osa Tatsin tiedontuotantoa. 

Lue lisää Sari Laitisen opinnäytetyöstä webinaarin esittelykalvoista (Klikkaa tästä) tai Sari Laitisen opinnäytetyöstä, joka on julkaistu Theseus –palvelussa (Klikkaa tästä) .  

Lisätietoja opinnäytetyöstä saa Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Peppi Tervo-Hiltulalta (peppi.tervo-hiltula@tatsi.fi tai 040 350 20 94) sekä opinnäytetyön tehneeltä Sari Laitiselta. Sari Laitisen yhteystiedot saa Peppi Tervo-Hiltulalta.  

Jätä kommentti