- Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry tekee vaikuttamistyötä työttömyyden yhteiskunnallisena ongelmana näkemisen, työttömien aseman parantamisen, sekä työttömien erilaisten tilanteiden huomioimiseksi päätöksenteossa. Vaaliteesien lisäksi olemme julkaisseet esimerkiksi valtuustoaloitepohjan syrjäytymisen ehkäisyn huomioimiseksi ja vähentämiseksi päätöksenteossa, sekä kannustamme työttömiä ja työttömyysuhan alla olevia osallistumaan päätöksentekoon asettumalla ehdolle eri vaaleissa, äänestämällä sekä ilmoittautumalla vaalilautakuntien työhön.
- Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys Tatsi ry järjestää ja osallistuu päättäjien ja työelämän ulkopuolella olevien tapahtumien järjestämiseen ja viestinvälitykseen. Näitä tapahtumia ovat esimerkiksi Erilainen mingle -kohtaamistapahtuma, Köyhyyttä kokeneet ja kansanedustajat samassa pöydässä, Eduskunnan köyhyyspäivä, sekä tapaamiset ministeriössä ja eduskunnassa.
- Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys julkaisee myös mielipidekirjoituksia, joita voi löytää valtakunnallisista- ja paikallislehdistä. Vuonna 2024 kirjoituksia julkaistiin yhteensä 17 kertaa.
Tässä niistä jokunen:
Työttömien ruoskiminen ei tuo työpaikkoja
Aamulehti 16.8.2024
Kaikkien pysyminen mukana yhteiskunnassa on tärkeää
Satakunnan kansa 27.5.2024
Köyhyys heikentää hyvinvointia ja terveyttä
Aamulehti 4.4.2024