Töihin Tatsiin?

Oletko kiinnostunut työskentelemään Työttömien ay-jäsenien tukiyhdistyksessä? Ilmoitamme avoimet työpaikat Artikkelit ja Ajankohtaista sivuilla sekä sosiaalisen median kanavissamme (Facebookissa ja Instagramissa) . Tatsissa on vuosittain töissä eri tehtävissä 3 – 9 työntekijää sekä alle kymmenen työharjoittelijaa, työkokeilijaa tai palkkatuettua työntekijää. Henkilöstömääräämme vaikuttavat projektit.

Palkkatukityö tai työkokeilu Tatsissa

Meillä on mahdollisuus tarjota vuoden aikana joitakin palkkatukityö- tai työkokeilupaikkoja Tatsissa. Työ voi tapahtua joko Porvoon Korttelikeittiöllä, Helsingin Hakaniemessä tai joustavasti etätyönä. Tehtävät vaihtelevat osaamisen, oman urapolun askeleiden ja siihen liittyvän kiinnostuksen mukaisesti.

Meillä on ollut työkokeilijoita ja palkkatukityöntekijöitä viime vuosina esimerkiksi asiakastyössä, projektityössä (oma nimetty projekti, jolla vastuullinen vetäjä), toimistotyössä, tapahtumien järjestämisessä, tutustumassa järjestötoimintaan sekä ohjaamiseen. Työkokeilijoiden ja palkkatukityöntekijöiden työaika sovitaan tapauskohtaisesti. Työn kesto sovitaan tukemaan palkattavan henkilön tavoitteita ja kehittymistä.

Oppisopimusopiskelijoita voimme ottaa vain yhden kerrallaan. Voit tiedustella näitä paikkoja suoraan toiminnanjohtajalta. Yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta. Mietithän jo ennen yhteydenottoa, millaisia tehtäviä toivoisit pääseväsi Tatsissa tekemään.

Noudatamme sosiaalialan järjestötyöntekijöiden työehtosopimusta, ja palkkatukityö sijoittuu yleensä vaativuustasolle 1 tai 2.

Vapaaehtoistyö Tatsissa

Oletko kokenut työttömyyttä, onko lähipiirissäsi ollut työttömyyttä tai koet muuten tärkeäksi edistää työttömien asiaa? Tai ehkä kaipaat työkokemusta, jota vapaaehtoistyö voisi kerryttää? Tule vapaaehtoistyöhön Tatsiin!

Järjestämme vuoden aikana erilaisia ja eri pituisia tapahtumia (kuten Erilainen mingle, joulutapahtuma työttömille, vertaistukitapaamisia sekä Hakaniemen torikahveja) joihin tarvitsemme lisäkäsiä, jotta saamme ne toteutumaan.

Ehkä kiinnostut ylläpitämään vertaistuellista WhatsApp-ryhmää, keskusteluryhmää jollakin toisella sosiaalisen median alustalla tai esimerkiksi toimimaan ylimääräisenä silmäparina ansioluetteloiden eli cv:den tai hakemusten lukemisessa?

Vapaaehtoistyön koordinoitu toimintamuoto on meillä uutta, ja kehitämme sitä vuoden 2023 aikana. Lisätietoa vapaaehtoistyöstä Tatsissa saat toiminnanjohtajalta.

Opintoihin liittyvä harjoittelu tai opinnäytetyöt Tatsissa

Työttömyys on aihe, josta kirjoitetaan mielestämme Suomessa liian vähän. Siksi olemme kiinnostuneita sosiaalialan, kasvatustieteiden, käyttäytymistieteiden sekä muiden soveltuvien alojen AMK-lopputöiden sekä Pro Gradu -töiden mahdollisesta ohjaamisesta sekä asiakkaana toimimisesta.

Meillä on mahdollisuus tarjota erilaisia aineistoja hyödynnettäväksi opinnäytetyössä sekä verkostojemme ja asiantuntemuksemme. Jos kiinnostut opinnäytetyöntekomahdollisuudesta, ole yhteydessä toiminnanjohtajaan.

Meillä on mahdollisuus tarjota muutama harjoittelupaikka vuoden aikana. Läheisimpiä ja eniten mielekkäitä tehtäviä löytyy esimerkiksi viestinnän, markkinoinnin ja media-alan opiskelijoille sekä sosiaali- ja kasvatusalan opiskelijoille.