Työttömyys, ihmisarvo ja työelämään kiinnittyminen

Tatsin 25-vuotishistoriikki 2022 / Työttömyys, ihmisarvo ja työelämään kiinnittyminen

1990-luvulle asti työttömyyttä pidettiin häiriönä työvoiman kysynnässä eli tarjolla olevien työpaikkojen määrässä. Pääasiallisena keinona työttömyyden vähentämiseksi käytettiin työvoiman kysynnän elvyttämistä vientiä tukevalla talouspolitiikalla ja työllistämistoimenpiteillä.

Työttömyysturva nähtiin keinona turvata työttömien toimeentulo väliaikaisesti työttömyyden aikana, jotta työttömien työkyky ja uudelleen työllistettävyys säilyisivät. Yhtenä 1990-luvun laman poliittisista seurauksista työttömyysturvaa ei enää nähtykään työttömyyden lieventäjänä vaan jopa sen aiheuttajana. Työttömyysturvan tason alentamisesta puhuttiin jo silloin, mutta 2000-luvulla esitettiin jo useita konkreettisia ehdotuksia sekä työttömyysturvan tason alentamiseksi että sen keston rajoittamiseksi.

Käsitys, jonka mukaan osa väestöstä jättäytyy omasta tahdostaan anteliaan työttömyysturvan varaan, on noussut ajoittain julkiseen keskusteluun. Se saa nykyäänkin kannatusta etenkin poliittisen oikeiston keskuudessa. Työttömien yhteiskunnallinen asema ei ole viime vuosikymmeninä ainakaan parantunut. Aikaisemmat työllisyyspolitiikan tavoitteet, kuten eriarvoisuuden ja vähäosaisuuden vähentäminen, on korvattu kannustavuuden ja aktivoinnin päämäärillä.

”Hyvinvointivaltion pitäisi kohdata työttömät yksilöllisinä ihmisinä nykyistä useammin, ja räätälöidä työllisyyspalvelut sen mukaan.”

Toteutetun työllisyyspolitiikan vaikutukset näkyvät myös tilastoissa. Verrattuna muuhun väestöön työttömät ovat harvemmin tyytyväisiä elämäänsä, työttömillä on vähemmän sosiaalisia suhteita ja työttömien koettu terveydentila on muita useammin kehno. Toisaalta harjoitetun aktivointipolitiikan vaikutukset näkyvät vain vähän, jos ollenkaan, työttömyyden yleisyydessä. Esimerkiksi väittämä, jonka mukaan antelias työttömyysturva lisää työttömyyttä, ei saa yksiselitteistä tukea.

Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan työttömien aktivointi kovilla kannusteilla ja sanktioinnilla voivat lisätä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta, etenkin nuorten työttömien keskuudessa. Tulevaisuudessa työllisyys-politiikan pitäisi palata lähemmäs juuriaan ja loitontua työttömiä kurjistavasta aktivointipolitiikasta. Hyvinvointivaltion pitäisi kohdata työttömät yksilöllisinä ihmisinä nykyistä useammin, ja räätälöidä työllisyyspalvelut sen mukaan. Näin saavutettaisiin myös parempi työllisyysaste ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Yksi tulevaisuuden avainkysymyksistä on, miten työttömät voivat kehittää osaamistaan jatkuvasti siten, että heidän taitonsa säilyvät sellaisina, joille on kysyntää työmarkkinoilla? Vastaus riippuu monesta asiasta, mutta ennen kaikkea fokus tulisi siirtää työttömään itseensä. Meidän on luotettava siihen, että työtön tietää pitkälti itse, millainen on hänen kohdallaan takaisin työelämään johtava reitti.

Tämä luottamus on monella taholla tällä hetkellä valitettavan vähäistä. Hyvä esimerkki on työttömien omaehtoinen opiskelu. Eikö olisi järkevää, että työtön henkilö saisi käyttää työttömyysaikansa omasta näkökulmastaan mahdollisimman fiksusti eli opiskellen? Pohjoismainen työvoimapalvelumalli asettaa työttömälle todella tiukat työnhakuvaatimukset. Ne täyttämällä hän aivan selvästi todistaa olevansa työmarkkinoiden käytössä eli heti valmiina töihin, kun tilaisuus vain aukeaa. Onko kenellekään haittaa, jos samalla saisi opiskella melko vapaasti? Ei tietenkään ole, mutta koska luottamus työttömään on vähäinen, yltää kontrollintarve joka paikkaan.

Tulevaisuudessa tämä epäluottamuksen asenne on saatava muutettua. Antamalla työttömälle itselleen avaimet omaan työllistymiseensä saamme sitä dynaamista ja jatkuvasti uutta oppivaa työvoimaa, jota suomalaiset työmarkkinat tarvitsevat.

TEKSTI: ARI-MATTI NÄÄTÄNEN, TUTKIMUSASIANTUNTIJA, SAK
MIKKO LAAKKONEN, KOULUTUSPOLIITTINEN ASIANTUNTIJA, SAK

Teksti on julkaistu painettuna Tatsi-lehden juhlanumerossa. Painettuja lehtiä voit tiedustella Tatsin toimistolta Kari Arolta.

Jätä kommentti