Epätoivoinen äiti (13.11.2024) kirjoitti vastavalmistuneiden lastensa haasteista päästä kiinni työelämään. Tekstistä käy konkreettisesti esille sekä ahkeruus työnhaussa, mutta myös se, miten töihin ei ”vain mennä” vaan kyseessä on monesti onnekas sattuma. Uratutkimuksissa on voitu todentaa, että uran alkuvaiheella ja ensimmäisillä työpaikoilla on koko lopputyöuran ja sen ansaintaodotuksen kannalta suuri merkitys. Taloudellinen epävarmuus ja toimeentulo ovat suurin stressin aiheuttaja työelämän ulkopuolelle tipahtavalle.
Tämänhetkisessä heikossa työllisyystilanteessa monelle konkretisoituvat useat tänä vuonna sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset: ansiosidonnaisen päivärahan porrastamalla leikkaaminen, työssäoloehdon tuplaantuminen ja euroistaminen sekä ansiosidonnaisen suojaosan poistaminen. Monelle pitkästä aikaa tai ensimmäistä kertaa työttömäksi jäävälle yllätyksenä tulee myös työttömyyspäivärahan omavastuuaika, joka sekin tänä vuonna on pidentynyt. Puhumattakaan siitä, että Suomessa sosiaaliturva on eurooppalaisittain matalalla tasolla – etuuksilla eläminen on niukkaa ja epämukavaa.
Uusia keinoja työllistymiseen pitää löytää ja ottaa käyttöön, jotta työt ja tekijät löytävät toisensa. Toivottavasti resurssia osoitetaan tarpeeksi tähän työhön ensi vuonna käyttöön tulevassa te-uudistuksessa niukoista taloudellisista resursseista huolimatta. Epätoivoinen äiti ehdottaa yhtenä ratkaisuna esimerkiksi vapaajärjestelmää, joka muistuttaa tänä vuonna poistettua vuorotteluvapaa-järjestelmää. Sen palauttamisen lisäksi toivoisin näkeväni malleja työvarjostukseen, Paikka auki -ohjelman jatkumisen sekä entistä monipuolisempia ammattiin kasvun polkuja työpaikoilla. Jaan ajatuksen, että näillä kaikilla sekä vahvistettaisiin suomalaista työllisyysastetta, mutta voitaisiin ehkäistä myös syrjäytymistä, työkyvyttömyyttä ja mielenterveyden ongelmien pahentumista.