Jäin työttömäksi aikoinaan ensimmäisen kerran 49-vuotiaana 12 vuoden palveluksen jälkeen isosta kaupan alan yrityksestä. Aloitin jo irtisanomisaikana isolla vaihteella työnhaun estääkseni jäämästä pitkäaikaistyöttömäksi. Jo silloin, vaikka ei ollut määrällistä työnhaun velvoitettakaan, hain kaikkia mahdollisia työpaikkoja, mitä ammattitaidollani oli haettavissa, sekä markkinoinnin eri tehtäviä että toimistotöitä. Kaksi vuotta turhaa hakemista hylkypettymyksineen, kunnes päätin, että opiskelen lisää. Pääsinkin TE-toimiston ammatinvalintaohjaajan avustuksella Amieduun opiskelemaan vuodeksi audiovisuaalista viestintää. Silloin vielä uskoin, että kokemukselleni on käyttöä lisäkoulutuksen jälkeen paremmin.
Paljon puhutaan, että työtön tarvitsee lisäkoulutusta, että taito on monelta ruostunut, mutta viisikymppisellä juuri irtisanotulla on kyllä yleensä taidot kunnossa, silti sen ikäistä hyljeksitään työmarkkinoilla. En ole ainoa, joka tämän on kokenut, mutta varmaan niitä sitkeimpiä, jotka eivät ole luovuttaneet vuosienkaan taistelun jälkeen.
Ei auttanut lisäkoulutus. Työnhaku jatkui, putosin lopulta ansioturvaltakin pois Kelan työmarkkinatuelle, nöyryyttävimpiä kokemuksia ikinä, ettei edes ahkeralla hakemisella työpaikkaa siunaantunut. Kunnat ottavat sitten kopin työttömästä, kun työmarkkinatuella on tarpeeksi kauan kärvistellyt ja sitkeänä sain välillä vuoden kestävän palkkatukityöpaikan omasta kaupungista, jonkun aikaa sitä tuntee itseluottamuksensa kasvavan. Oli upeaa, että kuului taas työtätekeviin vuoden verran.
Monet palkkatuella olleet tietävät, että sekin mahdollisuus vain loppuu määräaikaisena. Kunnat käyttävät palkkatuen hyödykseen, mutta se tarkoitus, mikä sillä on, jätetään hyödyntämättä, nimittäin työllistää sen jälkeen taas vakinaiseksi. Tämän asian olen nyt kokenut näinä pitkinä vuosina jo kaksi kertaa, päässyt pienelle ansioturvalle, koska palkkatuella harvoin työllistetään sataprosenttisesti. Näin ollen myös ansioturvasi laskee, vaikka työllistyt välillä. Romahdus takaisin Kelan työmarkkinatuelle, kunnes sinusta otetaan koppi, koska työmarkkinatuesta joutuu kunta alkaa maksamaan enemmän valtion lisäksi, kun aikaa kuluu. Kun puhutaan, että pitäisi ottaa koppi nopeasti työttömäksi jääneestä, tämä ei toimi ainakaan ikääntyneiden osalta.
Mitkä ovat ikäsyrjinnän syitä työelämässä?
Vanhentuneet ennakkoluulot yli viisikymppisistä duunareista on se pahin ongelma. vastataan, ettei ikäsyrjintää harrasteta, mutta käytännössä sen moni on kokenut, niin minäkin. En löydä järkisyitä sille, että nuorempana olin aina kolmen parhaan joukossa työhaastatteluissa ja useimmiten sain työpaikan. Tämä etu oudosti muuttui, kun ikää tuli yli viisikymmentä vuotta. Ovet ovat sulkeutuneet haastatteluihin pääsemiseksi, on vain oikeus täytellä loputtomia työhakemuksia. Niitä onkin kertynyt jo satoja, erilaisia cv-malleja, erilaisilla kehuilla, luettu on kaikki mahdolliset netistä löydetyt oppaat ja ohjeet hakemuksen ja cv:n tekemiseen, käytetty asiallisia pohjia, valkoisena ja vaikka minkä värisenä, kuvalla ja ilman kuvaa, mikään ei auta. Ja minäkään en ole ollut koskaan edes ruma nainen. On kokeiltu työvalmentajia, on kokeiltu anonyymiä hakua, on kokeiltu hakua ilman syntymäaikaa, mihin se on ollut vain mahdollista, on kokeiltu piilotyöpaikkoja, on käyty tv:ssä, on oltu Hesarissa. Monilla työnantajilla on pelko joutua viimeisenä työnantajana maksamaan työkyvyttömyyseläke, vaikka nuoria ihmisiä joutuu jo enenevässä määrin yhtä lailla työkyvyttömiksi, varsinkin mielenterveyssyistä. Tai he tekevät lapsia. Ikäsyrjityt olisivat kokeneempia, jättäneet lapsientekoiän jo taakseen ja monesti myös sitoutuneempia pysymään työssä.
En välittäisi enää kuulla yhtään kliseistä ohjetta, että ”kyllä tekevälle aina töitä löytyy”. Niin puhuvat vain ihmiset, jotka eivät ole kokeneet todellista työttömyyttä, kärsimysnäytelmää joutua duunariyhteiskunnan ulkopuolelle, sopeutua siihen, ettei TE-toimistostakaan apua enää löydy. Onneksi sentään tsemppiä on välillä saanut ja rohkaisun sanoja, että älä anna periksi. Edes TE-toiminta ei huoli, lukemattomia hakemuksia sinnekin lähettäneenä ja aikamoisena asiantuntijana voisin auttaa moniakin työttömiä, kokemuksia ja tietämystä on karttunut enemmän kuin monella. Innokkaana tiedon hankkijana ja ikuisesti uteliaana uudelle tiedon omaksumiselle se on ollut helppoa, mutta en tiedä millaisia superihmisiä tänä päivänä työelämä haluaa, ei ainakaan superihmisiä ikääntyneempinä.
Väitetty työvoimapula
Tällä hetkellä puhutaan työvoimapulasta ja työttömyydestä yhtä aikaa. Kansalaisia ei ole koulutettu niihin ammatteihin, missä nyt on työvoimapulaa, kun taas heitä on koulutettu liikaa joihinkin ammatteihin ja nyt ollaan tilanteessa, missä ei ole tasapainoa kysynnän ja tarjonnan välillä. Yhteiskuntaan on luotu ajattelumaailma, että työtön olisi laiska, vaikka hän olisi terveystilanteensa vuoksi rajoitteinen ottamaan työtä vastaan, ikäsyrjitty tai koulutuksessa olisi päivittämistä. TE-virkailijoiden aika menee työttömien vahtimiseen, täyttävätkö he velvoitteensa, joita uudet lait ovat luotu valvomaan. Juhlapuheissa puhutaan pohjoismaisesta työvoimapalvelumallista, joka astui voimaan 2.5.2022, mutta se palvelee lähinnä uusia työttömiä, joista pyritään ottamaan koppia heti työttömiksi jouduttuaan, huomiotta jäävät pitkäaikaistyöttömät, joihin ei resursseja riitä, ja vaikka riittäisikin, ei TE-virkailijoilla ole mitään rekrytoimistoa, josta voisivat tarjoilla työttömille töitä. Edelleen työnantajat tekevät rekrytointipäätökset ja valinnat, ketkä haluavat työllistää.
Työttömien syyllistämisen sijaan olisi aika ottaa tämä asia puheeksi laajemmin. Kun katsoo rekryilmoituksia, monet niistä ovat vaatimuksiltaan ylimitoitettuja. Olen seurannut noin 13 vuotta tiiviisti työpaikkailmoituksia ja niissä on tänä aikana vaatimustaso kasvanut huomattavasti. Sillä vaativuustason nostolla valitettavasti blokataan valmiiksi ulos jo kokeneet konkarit, joilla olisi myös hiljaista tietoa paljon tuotavana mukanaan. Monet työnantajat haluavat ”kauniita ja rohkeita” palvelukseensa, nuoria ja elinvoimaisia, mutta vielä se aika tulee, kun konkaritkin revitään eläkkeeltä työelämään, kun kansa ei enää kasva. Jo nyt tämä on nähtävissä terveydenhoidon ammateissa, lähihoitajilla ei ole työpaikoista pulaa.
Mikä ihmeen oleskeluyhteiskunta?
Meillä ei ole varaa oleskeluyhteiskuntaan, kertoo Kalevassa taas Riikka Purra ja siteeraa presidentti Sauli Niinistön taannoista kommenttia. Ajattelevatko nämä poliitikot koskaan sanojensa vaikuttavuutta? Työttömät eivät ole mikään stereotyyppinen ryhmä, joka toimii ja käyttäytyy samalla tavalla, olemme erilaisia ihmisiä, omilla taustoillamme, omilla tunteillamme, eikä meitäkään pitäisi olla lupa syyllistää julkisuudessa vain stereotyyppisen ajattelun vuoksi. Suomalaisilla päättäjillä on vielä paljon opittavaa työttömistä työnhakijoista, mutta kai se on sitten helpompaa pitää meitä jonkinlaisena massana. Keiden täällä uskotaan oleskelevan? Tähän mielellään täsmällisempää vastausta kaipaisin.
Ikäsyrjinnän kitkemiseksi on vielä paljon tehtävää.
Maarit Korhonen, pitkäaikaistyötön
Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta, myös aktiivisuudesta työttömyyttä koskevassa keskustelussa!