Istun Murikan kulttuuriviikonlopussa lokakuun lopulla ja takana on raskas työttömyysjakso ja paine Kelan rahoille tippumisesta. Saan käsiini Tatsin lehden ja alan sitä lukea. Mietin, että onpa kiva kuulla tälläisestä yhdistyksestä ja jos onnistun pian saamaan töitä, haluan jakaa tarinani.
Marraskuun pimeys, liukkaus, paine Kelan rahoille tippumisesta oli hirveä, koin huonoa omaatuntoa siitä, kun pääosin muut läheiset ja ystävät olivat töissä. Aika meni sohvalla töitä hakien, lasten asioita hoitaen ja ehti kyllästyä tv:n viihdetarjontaan. Odotin saanko palkkatukipäätöksen (50%), kun tuntui olevan vaikeaa löytää työpaikkaa ja ei vastaukset söivät itsetuntoa paljon ja epävarmuus tulevasta jyskytti takaraivoa.
Kävin toki vesijuoksemassa, näin ystäviä ja kävin ulkona syömässä, jos se oli mahdollista. Sitten sain marraskuun lopussa myönteisen palkkatukipäätöksen. Mietin mihin järjestöön haen, koska jos on aiemmin ollut töissä palkkatuella Helsingin kaupungilla, kolmeen vuoteen ei voi mennä sinne uudestaan. Löysin netistä järjestön nimeltä Vihreä Keidas, ja ihmisten auttaminen on lähellä sydäntäni. Työttömyysaika opetti arvostamaan pieniä hyviä asioita ja sitä, kuinka toivoa kannattaa pitää yllä huonoissakin hetkissä. Sain vihdoin työpaikan marraskuun lopussa ja 50% palkkatukipäätöksen ennen palkkatuen uudistusta, joka huonontaa sitä.
Stressi helpotti, vaikka tietysti kaikki uusi jännittää kovasti. Olen töissä Vihreässä Keitaassa hallinnon assintenttina. Työporukka on ihana ja esimies on ihana ja sydämellinen persoona. Melkein ajattelin, että kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, onko tämä liian hyvää ollakseen totta. Kaikki ansaitsee hyvää. Nyt ei tarvitse koko ajan repiä hiuksia päästä raha-asioiden takia ja kiitollisuus on joka päivä läsnä, kun astun Keitaan ovesta sisään. Minut hyväksytään juuri näin ja kaikki on just niinkuin pitää. Eli ei kannata menettää toivoa työttömänä. Vaikeissa hetkissä aina ajattelee, että kaikki järjestyy ja kääntyy parhain päin.
Inga Jaskola-Ihalmo