Tatsin 25-vuotishistoriikki 2022 / Arja Salo: Puheenjohtajan tervehdys
Vastasin takavuosina Kemianliiton nuorisotoiminnasta ja sen myötä olin joitain vuosia liiton edustajana Tatsin hallituksessa. Tuolta ajalta on jäänyt erityisesti mieleen ensimmäiset Utkujärvellä järjestetyt työttömien jäsenten kurssit. Kemianliitossa ja myöhemmin TEAM-liitossa toimi ammattiosastoissa ja liiton hallinnossa, aktiivisena jäseniä, jotka olivat saaneet kipinän uudelleen työllistymiseen ja sen myötä järjestötoimintaan Tatsin työttömien leiriltä. Parhaimmillaan Tatsin toiminta on auttanut monia nuoria, matkalla työelämään ja mukaan ammattiyhdistystoimintaan.
Uudelleen tulin mukaan toimintaan, kun Teollisuusliitto syntyi, noin viisi vuotta sitten. Ensin hallituksen jäsenenä ja nyt viimeisen vuoden yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Vuosien varrella toiminnan painopiste oli vähän muuttunut ja nyt elämämme sitä aikaa, että muutoksen tuulet puhaltavat taas. Monenlaiset hankkeet ja projektit ovat merkittävä osa tekemistämme ja esimerkkinä Porvoon Korttelikeittiö, joka on kansalaistoimintaa parhaimmillaan. Ahkerat työntekijät ja aktiiviset talkoolaiset pitävät pyörät pyörimässä ja ruokatarjoilut toimivat. Tämä vain yhtenä esimerkkinä toiminnasta.

TOIMINNASSA TÄRKEITÄ. KUVA
PORVOON KORTTELIKEITTIÖSTÄ
PORVOOSSA.
Tulevaisuudessa kohdistamme toimia enemmän työmarkkinoiden käytettävissä oleviin ammattiliittojen jäseniin, siten että voimme auttaa uuden polun löytämisessä. Työttömyyttä voi olla kokoaikaisesti, pätkätyöläisellä, lomautetulla, osa-aikatyöntekijällä ja hyvin monella muullakin tavalla. Keskitymme tukemaan näitä ihmisiä ja tuomaan heidän äänensä kuuluville yhteiskunnan monella eri tasolla.
Parhaimmillaan olemme mukana edistämässä hankkeita, joissa kohtaanto-ongelmat väistyvät ja työntekijät sekä työnantajat löytävät toisensa. Olemme myös tuottaneet Työttömän Ensiapupaketin ja Ensiapupaketin luottamushenkilöille työttömän tukemiseen. Molemmat ovat erinomaista materiaalia eri tilanteista selviytymiseen.
Tatsin tulevaisuus näyttää hyvältä. Monta rautaa on tulessa ja paljon tapahtuu koko ajan – tästä suurin kiitos kuuluu henkilökunnalle, ihan jokaiselle työntekijälle ja talkoolaiselle, unohtamatta erittäin sitoutunutta hallitusta. Tästä on hyvä jatkaa, kohti uusia haasteita. Onnea 25-vuotiaalle!
ARJA SALO
JÄRJESTÖTOIMITSIJA, TEOLLISUUSLIITTO
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry:n puheenjohtaja 2022-
Teksti on julkaistu painettuna Tatsi-lehden juhlanumerossa. Painettuja lehtiä voit tiedustella Tatsin toimistolta Kari Arolta.