Töitä haettu: 417
Eräs keskiviikko Lumi käveli itsevarmana keväisessä kadun hiekkapölytuulessa kohti tulevaa työpaikkaansa. Näin hän oli päättänyt. Jopa haastattelussa häntä on maalailtu juuri työhön sopivaksi, työryhmän tapaaminen ja soveltuvuuskokeetkin olivat olleet edeltävällä viikolla. Sinä keskiviikkona oli rekrytointiprosessin viimeinen vaihe, jonka tarkoitus oli Lumille hieman epäselvä, vaikka intoa puhkuen ja uusia työvaatteita nettikirpparilta selaten paikalta poistuttiinkin. Meni viikko, sitten toinen.
Sähköpostin tuttu ilmoitusääni helähtää ilmoille kaksikymmentä yli kahdeksan aamulla. Silmiään hieroen Lumi hapuilee puhelintaan samalla miettien, että unirytmille on todellakin tehtävä jotain. Silmät liikkuvat vasemmalta oikealle useamman kerran, kunnes katse lasittuu hetkeksi ennen turhautumisen kyyneltä, joka lähtee vierimään silmäkulmasta ja lopulta tippuu kulahtaneen yöpaidan rinnukselle. Se keveyden tunne, jossa Lumi käveli viimeisen haastattelun jälkeiset viikot on äkkiä poissa. Tilalle vyöryy vanha tuttu epätoivo, joka tuntui ottaneen lisäpainoa lomareissultaan.
Aikaa kuluu taas turhauttava jakso. Jakso, yksi työttömyysetuuden maksukausi, neljä viikkoa. Työnhakumotivaatio on vain kaivettava jostain. Mutta mistä itsestään saa enää ammennettua jotain, jota tarjota seuraavalle työnantajalle, kun viimeisetkin toivonpisarat ovat menneet?
Töitä haettu: 422
Työpaikkaa tarjottiin johdon assistentin serkulle.
Onko edellä kirjoitettu kuvitteellinen kokemus sinulle todellista totta? Onko lupaavalta näyttänyt työpaikkasi loppujen lopuksi päätynyt sisäpiirin kautta jollekkin tutun tutulle?
Entä miten pidät mielesi positiivisena ja kirkkaana jatkuvista vastoinkäymisistä huolimatta?
Monet työttömät kamppailevat oman jaksamisen kanssa, eikä kukaan näytä huomaavaan nurkan takana vaanivaa työnhaun burn outtia. Me haluamme tehdä nämä kuulumattomissa olevat äänet kuuluviksi, tarjota vertaistukea ja muistuttaa, ettet ole yksin.
Lähetä kirjoitus kokemuksestasi osoitteeseen nemi.ylonen@tatsi.fi ja julkaisemme sen blogissamme ja somessa – anonyyminä tietenkin.
Muistathan myös, että järjestämme vertaistukitapaamisia verkossa TEAMS-alustalla joka toinen tiistai kello 14-15, jonne voit tulla omana itsenäsi kertomaan tai kuuntelemaan.