Onko sinulla kirjoituksia työttömyydestä, jokin oma tarina? Voit lähettää sen sähköpostilla nemi.ylonen@tatsi.fi ja julkaisemme sen anonyyminä sosiaaliseessa mediassa ja tässä blogissa.
Kokemusta vaaditaan
Tein aijemmin, joitakin vuosia sitten, keikkatöitä rakennusalalla. Siinä samalla alkoi tuntumaan, ettei kyseinen ala olekaan mun juttu. Opiskelin jälleen uuden ammatin ja nyt valmistuttua, ei töitä mistään, edes alan töitä. Haluan päästä asiakaspalvelutyöhön, mutten tunnu saavan mahdollisuutta. Kokemusta alalta on vain parilta päivältä, mutta halua oppia on. Kokoajan ”kiitos mielenkiinnosta, muttei tälläkertaa” suuntaisia vastauksia. Ja kun hallituksessa jotkut päättivät poistaa tuesta suojaosan, ei keikkatöitäkään voi tehdä… Masentaa tää tilanne, kova halu on työelämään, mutta mahdollisuutta ei anneta. En pääse näyttämään, miten hyvä työntekijä olen. Kokemusta vaaditaan, mut miten saan kokemusta, jos en pääse töihin..?
Työtön merkonomi
Olen ollut työtön lähes koko aikuisikäni ja olen tehnyt työkokeiluja kaupanalalla ja suojaosien poisto on vaikeuttanut työelämään pääsyä, sillä pystyin tienaamaan lisätienestejä tuloihin suojaosien aikaan, kun se ei vähentänyt tukia. Nykyään hädintuskin pystyn elättämään itseni, kun lähes kaikki tuloni menee vuokranmaksuun ja kuukaudessa pystyn käyttämään noin 400€ euroa ruokaan.
Työnhaku asunnottomana
Aloitan tämän kirjoituksen mieluummin kertomalla että Suomessa asunnottomuus ei ole este työnteolle mutta on sillä valtava vaikutus olla työllistymättä.
En käytä huumeita ja alkoholiakin sen verran mitä normaali Suomalainen mies käyttää eikä se ole minun työntekoon koskaan vaikuttanut. Mutta sairastuin masennukseen pahinpaan mahdolliseen aikaan koronan rantauduttua Suomeen ja sen jälkeenpä mikään ei ole toiminut Suomessa kunnolla. Meni vuosia kuntouttaa itsensä masennuksesta enkä ole enää tarvinnut pitkään aikaan masennus lääkitystä. Mutta kaikki sinä aikana kaikki meni ja nyt olen asunut teltassa kohta vuoden.
Olen kyllä kouluni käynyt ja opiskellut sekä työkokemusta ja osaamista on, ja laittelen silloin tällöin työhakemuksia ja valitettavasti aina tulee joka paikasta kutsu haastatteluun mikä taas laittaa minut äärimmäisen huonoon asemaan koska pienet on tulot. Niihin haastatteluihinkin meneminen maksaa ja saattaavat jopa vaatia yöpymistä paikanpäällä ja aina herää se kysymys entäs jos paikka tarjotaan eikä ole asuntoa, se on suuri ihmisille syötetty valhe että asunnottomille ja niin edelleen tarjotaan ensisijaisesti asunto sitä ei kannata purematta niellä koska se ei pidä paikkaansa.
Ja teltassa asuminenkin on yllättävän kallista, mihinkään varastelemiseen en ole sortunut, mutta ruuan laittoon kaasupatruuna maksaa 7€ eikä se kovinkaan kauaa kestä, vaatteiden pesu kuivauksineen noin 15€ kerta, talvella lämmitys puut kaupasta 10€ pussi ja se kestää vuorokauden, uimahallissa pesulla käyminen 7€ kerta siinä alkaa tulemaan jo aikamoisia menoja pienille tuloille.
Herää varmaan kysymys miksi en ole pyytänyt apua sosiaalitoimesta, sepä se koko tämän juonen ydin onkin josta olen ministeröön kirjoittanut, se laitos ei toimi kunnolla vaikka sitä apua pyytäisi montakertaa mitään ei tapahdu. Tämä on Suomessa surku hupaisaa että täällä valitetaan osaajapulasta ja pulasta hyvistä tekijöistä ja tämä sama osaaja pula on jo liikaakin läsnä myös Suomen omassa järjestelmässä eikä sitä haluta myöntään vaan syy kaikkeen sysätään köyhien ja työttömien niskaan se kertoo jo osaamisen pulasta ihan siellä päättäjä aseman tasolla. On surullista katsoa Suomea ihan kirjaimellisesta ojan pohjalta kuinka päättäjien oma sokeus omaan osaamattomuuteen ja virkaatekevien koneistoon on niin äärimmäistä ettei haluta nähdä ja tunnustaa ongelmien ydintä.
No palataan takaisin asiaan, laitoin taas työhakemuksia ja kutsuja tulee mutta pitäisi taas matkustaa tunti toisiin paikkakuntiin ja varmasti paikka sieltä tarjoaisivat mutta olen ottanut jo myös yhteyttä niiden paikkakuntien kunnallisiin vuokra asunto välittäjiin ja kysellyt edullisia yksiöitä niin vastaus on ollut ei ole vapaana eikä ole ihan heti vapautumassa. Tätä ei edes työministeri ymmärrä ongelmaksi omia himojaan toteuttaessaan kun päätöksiä kurjuuttamisesta tekee.
”Toisen mielestä olen ihmisroska, toisen mielestä kultaa!”
Osa-aikatyö vs. kokoaikatyö
Lea sai tilaisuuden. Osa-aikainen työ STEA:n paikka-auki -rahoituksella antoi hänelle syyn nousta aamuisin sängystä, tuntea olevansa osa jotain suurempaa. Se nosti itsetuntoa ja toi rytmiä elämään. Mutta nyt kaikki murenee. Työn päättyessä hänen toimintakykynsä laskee kuin hiekka sormien välistä.
”Kuntouduin ja pääsin hyvin eteenpäin osa-aikatyössä, ja nyt se kaikki tuntuu rapisevan pois”, Lea sanoo.
Hän tuntee olevansa arvoton, koska ei pysty kokoaikatyöhön. ”Koen olevani Ö-luokan kansalainen. Yhteiskunta ja some rääkyvät: ’menkää kokoaika töihin!’ Se saa minut tuntemaan itseni ihmisroskaksi.”
Lea muistaa ajan, jolloin 300 euron suojaosa oli vielä olemassa. Se kertoi, että kaikki työ on arvokasta. Kun suojaosa poistettiin, viesti oli selvä: vain kokoaikatyö kelpaa.
Miltä tuntuu jäädä työttömäksi tässä ajassa ja tässä kunnossa
Mitä nyt? Se on ensimmäinen kysymys, jonka Lea kuulee. Hän ihmettelee, miksi aina täytyy olla suunnitelma. ”Enkö kelpaa tällaisena vajaakuntoisena ilman uutta tavoitetta?” Hän on uupunut – eikö ole jo tarpeeksi raskasta menettää työ ilman, että samalla täytyy suorittaa ja etsiä seuraavaa askelta?
Osatyökykyisenä eteenpäin meneminen vaatii enemmän aikaa ja energiaa kuin täysin terveeltä. Silti yhteiskunta ei odota. Se vaatii, patistaa ja painostaa.
Osatyökykyisenä
Viisi tuntia töitä. Se riittää viemään Lean voimat täysin. Hän väsyy yhtä paljon kuin kokoaikatyöntekijä, mutta tuntee, ettei hänellä ole oikeutta tuntea näin.
”Olen puoliksi kaikkea, mutta en kokonaan mitään. En kokoaikaduunari, enkä täysin työtön.”
Hän näkee, miten ihmiset kommentoivat netissä: ”Mene töihin! Kaikki pystyy, jos vain yrittää!” Mutta he eivät ymmärrä. Kyse ei ole halusta, vaan terveydestä.
Jos Lea saisi tehdä osa-aikatyötä, joka tukisi hänen kuntoutumistaan, hän tuntisi syyllisyyttä. Miksi? Koska hän tarvitsisi silti yhteiskunnan tukea selviytyäkseen. Hänelle on opetettu, että hänen pitäisi hävetä. Mutta hän kieltäytyy häpeämästä.
Ei ole varaa jättää osatyökykyisiä sivuun
Osatyökykyisissä on valtavasti osaamista. He ovat koulutettuja, heillä on työkokemusta ja taitoa, mutta silti heidät sysätään syrjään.
Miksi? Koska he eivät mahdu yhteen muottiin? Koska he eivät jaksa 40 tunnin työviikkoa? Onko yhteiskunnalla varaa hukata tämä potentiaali? Ei. Mutta juuri niin on käymässä.
Ihmisarvo ei ole kiinni työajasta. Ihminen ei ole arvoton vain siksi, että tarvitsee tukea. Kukaan ei ansaitse tuntea olevansa ihmisroska.
Tulevaisuus
Lea haluaa uskoa, että vielä löytyy joku, joka näkee hänessä arvon. Että joku työnantaja ymmärtää, että osa-aikatyölläkin voi olla merkitystä. Hän tietää, että hänellä on vielä annettavaa, kunhan löytyy paikka, jossa tahti ja tunnit ovat hänen voimilleen sopivat.
Mutta se ei ole helppoa. Ja se ei ole oikeudenmukaista.
Silti hän jatkaa etsimistä. Koska toisen mielestä hän on ihmisroska, mutta toisen mielestä hän on kultaa.
Haastateltavana Lea
Kirjoittaja Piia
Koulutetut kokemusasiantuntijat Mielenterveys- ja päihde asioiden asiakasraati
Työpaikka oli jo täytetty, osa 37647 ; )
Olen lukuisia kertoja hakenut kunnalliseen työtehtävään mihin koulutukseni ja kokemukseni olisi riittänyt ja erityisesti osaamiseni ja minä ihmisenä.
Aika monta kertaa on ollut niin että ei edes haastateltu, muutaman kerran olen päässyt haastatteluun ja syy on ollut se että olen sinä hetkenä ollut kyseisen työnantajan toisessa yksikössä, eli sisäisesti haastateltu. Ketään ulkopuolista ei edes kutsuta haastatteluun.
Esimerkki 1. haettiin liiketoiminnan linjalle ”amikseen” ammattiohjaajaa. Vaatimus: kaupallinen koulutus, ja työkokemus sekä ohjausalan koulutus ja kokemus.
Minulla on 20 v kaupan alan työkokemusta, ja kaupallinen koulutus + 2 kertaa somistajan koulutus ja 2 yrittäjä kurssia.
Nuoriso-ohjaaja ja työvalmentaja sekä työkykykoordinaattori ja aikuisohjaaja sekä lukuisia kulttuurialan koulutuksia mm. draaman abro.
Alalta 6 vuoden työkokemus työpajaohjaajana, ammattiohjaajana, opiskeluvalmentajana.
Tällä meriitillä minua ei edes kutsuttu haastatteluun. Työn sai TeK eli näyttelijä.
Paikka oli uudelleen haussa 6 kk päästä, oli tainnut näyttelijä saada teatterista töitä. EN päässyt haastatteluun. Sama juttu vuoden päästä.
Sitten pääsin samaan ”lafkaan” vapaan sivistystyön puolelle tuntiopeksi ja sain myös keikan 3 kk kolmanteen osastoon.
Jälleen oli liiketoiminnan ohjaajan paikka haussa ( tammikuu 2025)
Nyt minua haastateltiin koska olin jo talon kirjoilla. EN saanut työtä. Työn sai henkilö, joka oli siinä tehtävässä jo.
Eli kyseessä oli lukukausi kerrallaan tehtävän työn sopimus joka aina jatkettiin ihmiselle joka työtä jo teki mutta lakipykälät edellyttävät kuntatyönantajaa haastattelemaan kolmea hakijaa vaikka valinta olisi jo tehty. Mistä tiedän tämän? silloinen keikkaduunini pomo kertoi minulle ihan avoimesti miten rekry menee.
Eli kunnallisissa työhakuilmoitukset, oikeasti ei aina etsitä ketään ihmistä vaan palkataan jo se joka työtä tekee.
Tammikuussa 2025 hain kokemuksellani myös Helsingin kaupungin päiväkotiin avustajaksi missä pääasiallinen työ siivousta. Olen ollut itse puhtaanapitoalan koulutuksessa ohjaajana enkä päässyt haastatteluun. Luultavasti päiväkodit eivät enää palkkaa kuin maahanmuuttajataustaisia koska tarvitaan mm arabiankielisiä tulkeiksi perheille niin se siivoojahan voi ihan hyvin sillä 2000 € palkalla myös toimia tulkkina.
Ja sittenpä on sattunut jotain ihan muuta:
Hain rohkeasti työtä mihin vaatimuksena korkeakoulututkinto, esim. yhteisöpeda tai sosionomi. Minua haastateltiin ja minut olisi valittu, mutta esihenkilö soitti ja repliikki oli jotakuinkin näin ” Voi ei nyt vasta huomasin että sinulta puuttuu tarvittava AMK tutkinto, mä olisin sinut ehdottomasti halunnut meille töihin mutta kun tähän työhön ei saa palkata ellei oli AMK tutkintoa”
Eli todistus, paperinpala on tärkeämpi kuin osaaminen ja kokemus, motivaatiosta puhumattakaan. Työ mihin minut olisi otettu, jos tuo maaginen AMK paperi olisi ollut oli sellainen missä olisin ollut eläkepäiviin asti. Nyt tuo paikka on ollut 2 kertaa haussa, kun henkilö, jolle se aina annettu onkin lähtenyt jatko-opiskelemaan ja pois. Lienee syynä se, että työn palkka oli alle 2500 € eli toisen asteen tutkintoa vastaava palkka, kun AMK tasolla palkan pitäisi olla ainakin 3000 €
Kunta-alan töissä on työkohtaiset palkat missä ei ole mitään vaikutusta mikä on koulutus, mutta sitten kuitenkin halutaan korkeasti koulutettu ihminen alipalkattuna…
Olin 2021–22 Vantaan kaupungilla työpajaohjaajana, palkkani oli kunta-alan taulukon mukaan ja minun koulutukseni tosiaan toisen asteen tutkinto. Työkaverini oli sosionomi, opiskellut 4 vuotta ja tehnyt alan töitä 10-v, hänen palkkansa oli 150 € enemmän kuin minun.
AIVAN JÄRJETÖNTÄ
Nyt olen työtön. Jotta en jämähtäisi kotiin teen n. kerran viikossa elokuva-avustajakeikkoja. Joskus niistä saa 20 € lahjakortin ruokakauppaan. Joskus kun keikka on vähän pidempi ja saattaa naama vilahtaa sekunnin valkokankaalla maksetaan 50-100 € / päivä ja päivän pituus on 10 h jotta saa sen 100 € .
”huvittavaa” tässä on se että kun työttömyysetuuden suojaosa poistui niin eipä siitä 50 euron palkkiosta mitään iloa ole, eli lahjakortti järkevämpää. Kun joutuu sen 50 € vielä laskuttamaan laskutuspalvelun kautta niin työkkärissä saattavat tulkita yrittäjäksi.
Minulla on myös esiintymisharrastus, josta maksetaan lipunmyyntipohjaista palkkiota, viime keikasta se oli 40 e, sanoin tuottajalle että pitäkää, en voi alkaa moista summaa laskuttamaan kun korvauksesta vähennetään heti 20 € ja riski tulla tulkituksi yrittäjäksi.
No en ole ainoa ja noissa harrastuspiireissä liikkuu rahaa mitä voidaan tulkita pimeäksi työksi, eli juurikin annetaan niitä lahjakortteja. Ei tule valtiolla verotuloja lahjakorteista ei… eikä kasvata omaa eläkettä.
Miltä se työttömyys muuten tuntuu. No tässä kohtaa ei vielä miltään, kun olen ollut niin vähän aikaa että saan vielä ansiosidonnaista, mutta kyllä jo nyt säästelen rahoissa. Ikävintä on kaikki frendit ovat hyväpalkkaisissa duuneissa ja käyttävät paljon rahaa vapaa-ajalla. Käydään keikoilla ja festareilla, ravintolassa syömässä ja matkustellaan ympäri eurooppaa. Ihmetellään kun minä en tule Tuskaan (liput n 200 €) enkä lähde Turkuun 3 päiviksi festareille ja asumaan hotelliin…kokonaiskustannukset 500 – 600 €. Eli minun kohdallani työttömyys on aiheuttanut yksinäisyyttä. Arkisin olen yksin kotona ja puuhaan jotain ja viikonloppuna myös kun kaverit jossain keikalla. Kaverit ovatkin jo lopettaneet kyselyn lähdenkö mukaan, kun tietävät vastaukseni. Jos olisi samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä niin helpottaisi. Mutta mistä niitä saa? Espoossa täällä missä asun on yksi ns. asukastalo missä käy eläkeläisiä jorisemassa politiikkaa, EI kiinnosta. Koska olen paljon yksin ja yksinäinen räplään facebookia ja masennun kun näen muiden kivaa elämää esim. matkakuvia tai niitä keikkakuvia. No nyt olen säästänyt ja myynyt kirpparilla tarpeettomia vaatteitani ja tavaroita, jotta pääsen itsekin kerran kesässä reissuun. Kesän festareille menen talkoolaiseksi niin pääsen yhtenä päivänä maksutta festareille kuuntelemaan bändejä. Harrastuksia ei juuri ole ollut varaa hankkia ja kunto on mennyt tosi huonoksi, kun en liiku tarpeeksi. Työväenopiston edulliset kurssit täyttyvät heti ja liiketoimintaa harrastavat liikuntakeskukset ovat liian kalliita.
Minulla on myös jo monta eläkkeellä olevaa ystävää. Heillä on ollut hyväpalkkainen työ ja nyt hyvä eläke, nauttivat alennuksia jopa junissa ja minä mietin jokaisen bussi-/junamatkan espoo-helsinki-espoo. Se on 6,40 € kun käy vaikka museossa Helsingissä. Onneni on museokortti joka on ystäväni. Kyllä on ankeaa elämä työttömänä verrattuna eläkeläisen asemaan vaikka jatkuvasti puhutaan pienistä eläkkeistä niin monella on eläke isompi kuin minulla ollut koskaan palkka.
Työttömyystuen leikkaukset
“Työttömyys ja leikkaukset ovat vaikuttaneet minuun tänä vuonna erityisen voimakkaasti. Työskentelin määräaikaisena yhdistyksessä, joka jäi ilman STEA:n avustusta. Näin ollen myöskään minun työsuhdettani ei jatketa enää. Leikkaukset vaikuttavat suoraan työpaikkojen määrään, mikä on todella surullista. Yhdistyksemme jää näin ollen myös ilman toiminnanjohtajaa, mikä on huolestuttavaa.
Olen pohtinut, kuinka saada rahani riittämään työttömyyden aikana. Olen todella pettynyt työttömyystukien leikkauksiin. Käytännössä minun ei kannata tehdä keikkatyötä – joka olisi välttämätön menojeni kattamiseen – sillä jokaisesta ansaitusta eurosta otetaan puolet pois Kelan päivärahassa. Liittoon en ole valitettavasti kuulunut vielä riittävän kauaa saadakseni ansiosidonnaista.
Pelkään, että tuista leikkaaminen ajaa jopa korkeakoulutettuja ihmisiä pikavippikierteisiin. Työttömyystukien tarkoitus on ottaa koppia ihmisestä tilanteessa, jossa on hänen vuoronsa olla työtön. Koska työttömiä on tällä hetkellä paljon enemmän kuin avoimia työpaikkoja, leikkaaminen tuista ei tunnu perustellulta ratkaisulta. Se ei tuo yhtäkään työpaikkaa lisää.
Olen tehnyt lukuisia työhakemuksia, enkä ole edes päässyt haastatteluun paikkoihin, joissa olen itse työskennellyt vuosia sijaisena. Työpaikkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Korkeakoulutettuna toivoisin oman alan töitä, mutta ei sinne asiakaspalvelutehtäviinkään enää nykyisin noin vain kävellä. Moni varmasti muistaa muutaman vuoden takaisen jutun Finnkinon nelivaiheisesta rekrytointiprosessista.
Haluaisin nähdä työttömyysjakson osana luonnollista elämän syklisyyttä, mutta valitettavasti se aiheuttaa taloudellista epävarmuutta ja stressiä. Nykyinen oikeistohallituksen ajama politiikka tuntuu epäreilulta ja epäinhimilliseltä. Entäpä jos emme sittenkään rankaisisi jo valmiiksi haastavassa tilanteessa olevia? Onneksi on Tatsi ry:n kaltaisia toimijoita, jotka ovat aidosti heikomman puolella. Toivon, että tämän kaltaisten järjestöjen toiminnan tukeminen jatkuu.“
Sairastunut väärin
“Kun lääkäri on todennut usean vuoden työkyvyttömäksi, työkokeilu ei onnistu ja tulee hylkyä päätöksistä, tippuu ihminen peruspäivärahalle ja toimeentulotuelle. Ei ole oikeutettu sairauseläkkeeseen, ei vammaistukeen, ei kuntoutustukeen, ei sairauspäivärahaan. Ei, vaikka on lääketieteellisesti todetut sairaudet. Mutta jos diagnoosi ei ole oikeanlainen, niin ei pääse oikean tuen piiriin. Sairauteni on lääketieteellisesti todettu ja aiheuttaa oirekuvauksenkin mukaan vaikeasti hoidettavaa kipua, mutta kipu ei ole hyväksytty syy etuuteen.
Olen siis pudonnut välitilaan, ihmisroskaksi, jota hallitus nyt haluaa kurittaa lisää.
Tein urani pamilaisella alalla. Yksinhuoltajana pienestä palkasta ja epäsäännöllisistä tunneista ei kertynyt säästöjä. Olin kuitenkin onnellinen, sillä ajattelin aina, että se riittää, että jääkaapissa on ruokaa.
Nyt on kuitenkin tilanne se, että jääkaapissa ei enää ole ruokaa, koska tuet ovat pienet ja hinnat vain nousevat. Toivottomuuden tunne vain kasvaa yhtä aikaa pelon kanssa. Kuinka meidän nyt käy?
Sosiaaliturvan vastikkeellistaminen sairaiden kustannuksella on kuin ottaisi pelastusrenkaan pois hukkuvalta. Sosiaaliturvan uudistaminen ei kulje käsi kädessä eläkejärjestelmän kanssa. Eivät pitkäaikaissairaat parane kepillä, eikä heille myönnetä sairauseläkettä yhtään sen helpommin.”