Luin Työttömyysbarometrin, missä SAK: laisilla aloilla työnhakijana olevien henkilöiden toimeentuloa ja työttömyyden syiden muutoksia on tutkittu vuodesta 2024 vuoteen 2025. Poimin kolme kohtaa, mihin haluan tarttua.
Ensimmäinen väittämä koski perustarpeita: ”minulla ei ole varaa ruokaan tai vaatteisiin.” Vuonna 2025 väittämästä täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 43 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2024 vastaava luku oli 38 prosenttia. Nousua edellisvuodesta on siis viisi prosenttia. Eri mieltä väitteestä oli 45 prosenttia. Toinen väittämä koski sosiaalista osallistumista: ”tuloni eivät riitä ystävien tai sukulaisten tapaamiseen.” Vuonna 2025 samaa mieltä väitteestä oli 47 prosenttia vastaajista ja osuus pysyi samana kuin edellisvuonna. Niiden osuus, jotka olivat asiasta eri mieltä, pieneni pari prosenttia (38 % vuonna 2025, 36 % vuonna 2024).
Halusin nostaa tämän esille. Ihmisen perustarpeet, että pärjää ovat ensisijaisen tärkeitä asioita. Jos arki alkaa olla pelkästään selviytymistä päivästä toiseen, miten ja mistä ihminen saa voimia työnhakuun? Jos pitäisi osallistua tapaamisiin, eikä ole varaa esimerkiksi bussilippuun? Työttömillä ei kaikilla ole varmastikaan tukiverkostoa esim. bussilipun ostoon. Mahdolliset sanktiot seuraavat, jos et pääse tapaamiseen tai olet unohtanut päivämäärään, mistä seuraa vieläkin huonompi rahallinen tilanne. Työttömyysturvalla pärjääminen jo itsessään näillä hinnoilla erittäin hankalaa. Todella epäreilu ja epäinhimillinen tilanne yksilöä kohtaan.
Profiili 2 Osaamisvaje Toinen yhtä suuri ryhmä eli 16 prosenttia vastaajista koostuu työnhakijoista, jotka kokevat keskeiseksi esteeksi työllistymiselle puutteet osaamisessa. Työnhakijoilta puuttuu tässä ryhmässä usein koulutus, jota avoimet työpaikat edellyttävät, tai heidän osaamisensa ei vastaa työnantajien vaatimuksia. Lisäksi työnhakijoilla esiintyy tässä ryhmässä muihin verrattuna useammin terveyteen liittyviä rajoitteita, jotka voivat vaikeuttaa tai estää työn vastaanottamista
Itselläni on” vain “ammattitutkinto. Minulla on myös haasteita oppimisessa ja terveydelliset syyt, mitkä rajaavat työtehtäviä huomattavasti. Myös pitkä aika (itsellä 3 vuotta) työelämästä tehnyt sen, etten ole varma olenko työkuntoinen, tai jaksanko heti täyttä työviikkoa. Osa-aikainen työ olisi paras tapa aloittaa. Sen vastaanottaminen rahallisista ja byrokraattisista syistä ei kannata omassa tapauksessa. Koen kuuluvani siihen harmaaseen massaan, mitä ei ymmärretä…
Pitkittynyt työttömyysstressi voi heikentää sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Se voi altistaa työkyvyttömyydelle myös työnhakijoita, joilla ei ole ollut aiemmin merkittäviä terveysongelmia (Gallie 2000). Tätä raporttia kirjoitettaessa nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste on noussut Suomessa 27 prosenttiin. Tämä tutkimus vahvistaa aiemman tutkimuksen havaintoja siitä, että työttömyys on yksi merkittävä tekijä, joka lisää nuorten henkistä pahoinvointia. Näin ollen työttömyyden aiheuttaman stressin vaikutuksesta etenkin nuorten henkisen hyvinvoinnin heikentymiseen pitäisi puhua nykyistä enemmän. Lisäksi olisi suositeltavaa, että työllisyyspalveluita tarjoavat tahot, kuten viranomaiset ja työttömyyskassat, valmentaisivat työttömyysstressiä kohtaavia nuoria ja muitakin ikäryhmiä siitä näkökulmasta, että työttömyys on harvoin ihmisen oma syy.
Toivoisin, että työllisyyspalveluita tarjoavat tahot ja viranomaiset kohtaisivat ihan kaikki, työttömät yksilöinä. Minusta työttömien kohtelu ja se miten työttömiin suhtaudutaan, on todella syyllistävää viranomaisten kanssa asioidessa. Vaikka olemme samanarvoisia, emme ole samalla viivalla kaikki. Nuorten kohdalla todella toivon, että heidät nähdään ja heitä kuunnellaan. Nyt on myös tehty sellaisia päätöksiä, mitkä vain heikentävät nuorten ja meidän kaikkien työttömien mahdollisuuksia selvitä.