
Työnhaku
Kohti uutta työtä
- Jos samassa työssä on työskennellyt pitkään, työttömyyden koittaessa yleensä ääripäät korostuvat. Työnhakuun lähdetään ”sata lasissa” yrittäen jokaiseen avoimeen paikkaan tai työn loppuminen voi olla niin lamaannuttavaa, ettei sängystä pääse ylös.
- Ensisijaisen tärkeää on muistaa hakeutua työllisyyspalveluihin työttömäksi työnhakijaksi ja laatia työllistymissuunnitelma. Ilman näitä toimenpiteitä ei saa työttömyyspäivärahaa.
- Työllisyyspalveluiden lisäksi avoimia työpaikkoja löytyy sosiaalisen median kautta (#rekry, #avointyopaikka), kauppojen ilmoitustauluilta, sanomalehdistä ja tuttavien kautta. Soita rohkeasti kiinnostavalta vaikuttavaan työpaikkaan ja työnantajalle.
- Monesti kohdennettu hakemus tuottaa paremman tuloksen työnhaussa kuin useat hakemukset ’mihin tahansa’. Aloilla on erilaisia tapoja työllistyä – perinteinen puhelinsoitto voi peitota hakemuskirjeet! Muista tutustua etukäteen yritykseen, josta haet työtä. Näin osaat myös kertoa, mitä voisit tulevassa työssäsi tehdä.
- Yksittäisen työpaikan hakeminen voi päättyä myös siihen, että saat hylkäävän viestin, jossa kerrotaan, että työhön valittiin joku toinen. Osa työnantajista ei vastaa työhakemuksiin tai reagoi hakemukseen millään tavalla. Työnantajaa voi tällöin lähestyä hakuajan päätyttyä sähköpostilla tai puhelimitse ja tiedustella työpaikan täyttämisen tilanteesta.
- Työnhaussa voi kestää, eikä hyvästä yrityksestä huolimatta paikkaa heti välttämättä löydy. Se ei tarkoita, etteikö osaamisesi kelpaisi tai etteivätkö työnhakudokumentit olisi kunnossa. Työnhaku on monen sattuman summa. Yksi onnistuminen riittää.
On tärkeää saada yksittäisellekin työnhaulle päätös. Se, ettei mahdollinen työnantaja reagoi hakemukseen, ei johdu työnhakijasta.
Tunnista taitosi ja verkostoidu toisten hakijoiden kanssa!
Työttömyys tiedossa
- Rekisteröidy työnhakijaksi.
- Työnhakusuunnitelman lisäksi olet oikeutettu esimerkiksi ammatinvalintapsykologin keskusteluapuun.
- Päivitä ansioluettelo – älä anna henkilötietojasi tekoälylle! Voit laatia itsellesi muistilistan tai pyytää tekoälyltä tukea työnhakuun. Sopivia kysymyksiä tekoälylle työnhaun tueksi ovat esimerkiksi Mitä teen kun työ loppuu tai Miten työllistyä (oma ammattinimike/ unelma-ammatti/ viimeisin työkokemus)
- Kiinnitä huomiota myös koulutuksiin joita olet käynyt työsuhteen aikana, kielitaitoon ja yleiseen osaamiseen, jotta sopivat eri ympäristöihin.
- Verkostoidu, ja kerro etsiväsi työtä!
- Katkaise häpeän kierre. Nykytyöelämä on epävakaa: myös hyvä tyyppi ja osaava ammattilainen voi jäädä työttömäksi.
- Ole ylpeä osaamisestasi!
- Löydät työpaikan todennäköisesti tutun tutun eli 2. asteen kontaktin kautta. Nämä ovat niitä kuuluisia piilotyöpaikkoja.

Tunnista osaamista
- Missä olet hyvä? Mitä olet tehnyt paljon?
- Oman osaamisen tunnistaminen voi olla haastavaa, sillä omaa osaamista pitää helposti itsestäänselvyytenä. Miettimällä esimerkiksi kolme keskeistä edellistä työtehtävää tai työtehtäviä, joista olet erityisesti nauttinut ja saanut hyvää palautetta, tunnistat osaamistasi. Kerro konkreettisia esimerkkejä työhakemuksessa.
- Hakeudu esimerkiksi työpsykologin vastaanotolle tunnistamaan osaamistasi. Keskustelkaa asioista joita voisi hyödyntää seuraavassa työssä.
- Työpsykologeja on työterveyden lisäksi esim. työllisyyspalveluissa.
- Mikä on ydinosaamistasi, jonka olet hankkinut koulutuksen tai kokemuksen kautta? Tai harrastuksessa tai luottamustehtävissä? Myös ystävät ja aiemmat työkaverit tunnistavat monesti osaamista, jota ei itse huomaa tai pitää itsestäänselvyytenä.
Rakentakaa vertaistukea
- Työttömyys voi herättää häpeää. Lähde mukaan tai perusta vertaisryhmä ehdottamalla yhteistä puuhaa arkipäiviksi. Sopivaa puuhaa voivat olla esimerkiksi lenkkeily, yhteinen lounas, kutominen tai työnhakupiirit. Muun muassa kirjastojen kautta saa usein tiloja maksuttomasti käyttöön.
- Päästä irti vanhasta työstäsi. Työn päättymistä ja siitä irtipäästämistä työstetään eri tavoin. Osalle läksiäiset ovat tärkeät, osa ei halua enää kohdata työkavereitaan. Tunnista omia tunteitasi ja työstä niitä – silloin on helpompaa menestyä myös työhaastattelun hankalissa kysymyksissä kuten ”miksi edellinen työsuhteesi päättyi?”.
- Toimikaa toistenne työnhaun tukena: vinkatkaa paikoista, lukekaa toistenne hakemuksia ja harjoitelkaa haastatteluja varten.

Työttömyyden alkaessa
- Älä panikoi! Se tarkoittaa, että keskityt hakemaan niihin töihin ja työpaikkoihin, joihin osaamisesi sopii. Tiedustele myös vaikka paikkoja ei olisi auki.
- Tutustu eri tapoihin työllistyä: voitko osoittaa osaamisesi käytännössä? Onko palkkatuki tai työharjoittelu kohdallasi mahdollisuus? Entä kouluttautuminen uudelle alalle tai osaamisen päivittäminen?
- Hakeudu koulutuksiin. Esimerkiksi verkkokursseja löytyy usealta alalta. Kansalaisopistot järjestävät myös päiväopetusta.
- Pidä kiinni arkirytmistä.
Työttömyyden pitkittyessä
- Hakeudu tuen pariin: Uravalmennukseen, koulutukseen tai kuntouttavaan toimintaan.
- Pidä huolta työkyvystäsi ja terveydestäsi.
- Selvitä mahdollisuus tarvittaessa työkykyarvion teettämiseen.
- Kerrytä uutta osaamista esimerkiksi järjestötoiminnassa työskentelyn tai vapaaehtoistyön kautta.
- Toimi aktiivisesti työvoimapalvelumallin mukaisesti.
- Keskity kertomaan ansioluettelossasi osaamisestasi.
- Muista että pitkänkin työttömyyden jälkeen voi työllistyä!
Ammattiliiton jäsen! Muista tarkistaa, millaista työnhaun tukea saat omasta liitostasi.
> PAM
> JHL
> Teollisuusliitto
Yksikin onnistuminen työnhaussa riittää!
Millaista tukea alueellasi saa työvoimapalveluista? Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan palvelut löytyvät Palvelumanuaalista.
Lue lisää: