Kiitos, mutta ei kiitos. Tuttu viesti kilahtaa sähköpostiin. Tai vielä pahempaa: hakuprosessin päätteeksi mahdollisesta työnantajasta ei kuulu mitään. On luonnollista, joskin tarpeetonta ajatella, että itsessä on ollut jokin sellainen vika tai ominaisuus, joka on jälleen estänyt työllistymisen.
Liian nuori, liian vanha. Liian vähän kokemusta, liikaa kokemusta. Väärä nimi, oletuksia sukupuolesta, kansalaisuudesta, etnisyydestä, kulttuuritaustasta tai seksuaalisuudesta. Uhka tulevasta äitiyslomasta kysymättäkin, uhka lähestyvästä eläköitymisestä tai iän tuomista sairauksista. Oletettuja työhönottosyrjinnän muotoja on monia. Osa tipahtaa jo hakemusvaiheessa, osa pääsee haastatteluun asti ja jää sille viivalle. Tilanteiden todentaminen on vaikeaa, mutta jotakin siellä on, jonka itse ehkä tunnistaa mutta ei edes uskalla kysyä. Hankalaksi työnhakijaksi, kun Suomen kokoisessa pienessä maassa ei viitsi heittäytyä.
Suurin osa syrjinnästä perustuu oletukselle. Monet rekrytoivat yritykset ja työnantajat tietävät jo, mitkä ovat ehdottomalla ei-ei-listalla työhaastattelussa. Sinun ei tarvitse kertoa perhetilanteestasi tai kumppanisi sukupuolta eikä avata terveydentilaasi, ellei se työn kannalta ole aivan välttämätöntä. Uskonto, poliittinen vakaumus tai ammattiliittoon kuuluminen eivät työnantajalle kuulu.
Toivon, että yhä useampi työnantaja näkee osaajan ennakkoajatusten takana. Meillä kaikilla on työelämässä tarpeellisia taitoja.
Peppi Tervo-Hiltula
Tatsin toiminnanjohtaja
Pääkirjoitus on julkaistu Tatsi-lehdessä 1/2023.